Askaisten Ritaripuiston vuosijuhla ja Marskin Markkinat
avasivat tyylikkäästi Maskun kunnan kesäkauden
Askaisissa, nykyisessä Maskun kunnassa, koettiin tapahtumarikas ja elämyksellinen kesäkauden avaus. Maskun kunta oli lauantaiksi 6. kesäkuuta järjestänyt ohjelmallista sisältöä vuonna 2007 juhlallisesti avattuun Askaisten Ritaripuistoon sekä Marskin Torille. Halukkaat saivat tilaisuuden poiketa myös juhlajumalanpalveluksessa Askaisten aateliskirkossa.
Päivä alkoi Marskin Markkinoiden, ja samalla Marskin Torin ja Maskun kunnan kesäkauden, avaamisella niin juhlapuhein kuin lauluin. Ohjelma jatkui ritaripuistossa, josta on kahdessa vuodessa kehkeytynyt erittäin vilkas nähtävyys niin aiheensa kuin miljöönsä sekä Marsalkan synnyinkodin Louhisaaren, aateliskirkon ja Saariston Rengastien varrella olevan sijaintinsa takia.
Ritaripuisto täytti kaksi vuotta 2. kesäkuuta
Vapaudenristin Mannerheim-ristin ritarien kautta kaikkia veteraanejamme kunnioittavan Askaisten Ritaripuiston 2-vuotisjuhla aloitettiin Maamme laululla. Vuosijuhlan avauksen piti kansanedustaja Esko Kiviranta, jonka jälkeen Maskun kunnanhallituksen jäsenet laskivat sinivalkoisin nauhoin koristetun havuseppeleen alueen reserviläisten muodostaman kunniavartion ympäröimälle ritaripuiston kunniakivelle. Tilaisuuden juontajana toimi Jussi Lempiäinen.
Ilmavoimat kunnioittivat juhlatapahtumaa omalla ansiokkaalla tavallaan. Satakunnan lennoston Hornet -hävittäjä, ohjaimissaan yliluutnantti Jyrkönen, suoritti sekunnilleen klo 11:00 mieliä sykähdyttävän ritaripuiston ylilennon. Koneen jylistessä vielä peltoaukeaman päässä olevan Marskin Torin taivaalla, aloitti europarlamentaarikko Ville Itälä juhlapuheensa, jossa hän painotti veteraanisukupolven kunnioitusta ja aikaansaannoksia. Molemmat juhlapuhujat peilasivat mennyttä aikaa nykypäivään ja toivat puheissaan esiin ajatuksiaan mm. myös Euroopan Unionista ja Natosta. Maanpuolustusmitaleilla palkittiin Maskun kunnanjohtaja Rauli Lumio ja yhteysjohtaja Pekka Määttänen. Sopraano Minna Joki-Luomala päätti tilaisuuden Sam Sihvon laululla Oi poika pohjolan.
Perinteet elävät vahvoina
Tilaisuuden jälkeen oli mahdollisuus käydä tutustumassa Suomen Radioamatööriliiton perinneradiotapahtumaan, jossa otettiin Leo Pajuvirran johdolla viestiyhteyksiä eri puolille Valtakuntaa ja Marsalkka Mannerheimin vanhuusvuosien toiseen kotimaahan Sveitsiin. Samalla sai ihmetellä sotiemme aikaista radio-osaamista ja -kalustoa.